Raskaus ja työssä jaksaminen – miten epävarmuus vaikuttaa jaksamiseen työssä?
- Johanna Kaaretsalo
- 6 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Odotusaika mielletään usein onnelliseksi ja odotetuksi elämänvaiheeksi. Sitä se monelle onkin. Samaan aikaan se voi olla vaihe, johon liittyy paljon epävarmuutta ja tämä jää usein näkymättömäksi.
Työssäni kätilönä kohtaan yhä useammin tilanteita, joissa odottava kertoo olevansa jatkuvasti hieman varuillaan. Onko tämä normaalia? Pitäisikö tästä olla huolissaan? Voinko jatkaa arkea kuten ennen?
Ne ovat pieniä, toistuvia kysymyksiä, jotka jäävät usein vaille vastausta.

Epävarmuus kuormittaa enemmän kuin usein ymmärretään
Kun mielessä on jatkuva epävarmuus, se vie huomiota ja energiaa työnteosta. Ajatukset palaavat samaan kysymykseen uudelleen ja uudelleen. Keho voi olla töissä, mutta osa mielestä on muualla.
Tämä vaikuttaa keskittymiseen, jaksamiseen ja työssä suoriutumiseen.
Odottava työntekijä kyllä haluaisi useimmiten tehdä työnsä hyvin. Taustalla kulkeva kuormitus, jota ei aina tunnisteta tai sanoiteta, vaikuttaa kuitenkin työkykyyn.
Kuormitus ei näy, mutta se tuntuu
Työelämässä kuormitus yhdistetään usein työmäärään tai kiireeseen. Odotusaikaan liittyvä kuormitus on kuitenkin erilaista.
Se on usein mielen sisäistä ja jatkuvaa.
Se voi olla:
huolta omasta tai vauvan voinnista
epävarmuutta siitä, mikä on normaalia
tarvetta saada varmuutta nopeasti
Koska tällainen kuormitus ei näy ulospäin, se jää helposti huomaamatta myös työyhteisössä.
Oikea-aikainen tuki on ratkaisevaa
Kun epävarmuuteen saa vastauksen oikeaan aikaan, vaikutus näkyy heti. Tilanne selkeytyy, mieli rauhoittuu ja keskittyminen palautuu.
Tuki ei ole merkityksellistä pelkän sisällön vuoksi vaan myös oikean ajoituksen.
Mahdollisuus kysyä silloin, kun kysymys syntyy, vähentää kuormitusta tehokkaammin kuin ennalta sovitun kohtaamisen odotus.
Tämä ajatus on ollut keskeinen myös Omakätilö-palvelun kehittämisessä. Tuki kulkee rinnalla arjessa, ei vain ennalta määriteltyissä hetkissä.
Mitä tämä tarkoittaa työelämän näkökulmasta?
Kun tarkastellaan työhyvinvointia, huomio kohdistuu usein työn sisältöön, toimintatapoihin yms. Vähemmälle huomiolle jää se, miten työntekijän elämäntilanne vaikuttaa työn kokemukseen.
Odotusaika on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa pienillä asioilla voidaan tukea merkittävästi jaksamista:
mahdollisuus joustavuuteen
avoin keskustelu esihenkilön kanssa
ymmärrys siitä, että kuormitus voi olla näkymätöntä
Tärkeä näkökulma tässä on se, että tunnistetaanko työntekijä kokonaisuutena ei vain työroolinsa kautta. Raskaus ja työssä jaksaminen vaikuttaa koko työyhteisöön.
Kohti kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä arjesta
Odotusaika tuo näkyväksi laajemman ilmiön. Sen, että ihmisen arki ei jakaudu selkeästi työhön ja muuhun elämään.
Kuormitus syntyy useimmiten näiden yhteisvaikutuksesta.
Siksi myös tukea tulisi tarkastella kokonaisuutena.
Tätä näkökulmaa olen vienyt eteenpäin myös MeArjessa-palvelussa, jossa keskiössä on työn ja muun elämän yhteensovittaminen käytännössä.
Kun arki toimii paremmin kokonaisuutena, se näkyy suoraan myös työssä jaksamisena ja hyvinvointina.
Haluatko lisää tukea odotusaikaan tai työelämän ja arjen yhteensovittamiseen?
Tutustu palveluihin www.mearjessa.fi tai www.omakatilo.fi ja ota yhteyttä matalalla kynnyksellä.




Kommentit